Tykkää ja seuraa meitä:

Teflon Brothers

Teflon Brothers.

Teflon Brothers on PyhimyksenHeikki Kuulan ja Volin muodostama rap-ryhmä. Helsingin Malminkartanossa perustetun yhtyeen ensimmäinen kappale Matkal Kotiin julkaistiin 2006 Adihasla-elokuvan soundtrackillä.

Vuonna 2009 ilmestynyt esikoisalbumi oli kevyesti humoristinen ja nojasi perinteisempään rap-ilmaisuun. Toinen levy (c) julkaistiin 2010 ja se sai suurimmat vaikutteensa bossa novasta eikä ollut varsinaisesti hiphoppia. Teflon Brothers tekee juuri sitä juttua mitä haluaa, eikä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa musiikkiinsa.

2013 ilmestyneen Valkoisten dyynien ratsastajat -albumin singlet Lähestymiskieloja ja Poimunopeus nostattivat jo odotuksia uutta albumia kohtaan, ja viimeistään potin räjäytti SeksikkäinJäbä, jossa ovat mukana myös Stig ja Meiju Suvas.

Vuonna 2014 ilmestyneeltä Isänpäivä-levyltä hiteiksi nousivat Maradona (kesä ’86) ja vuoden 2014 jääkiekon maailmanmestaruusotteluiden Suomen virallinen kisabiisi Kendo Anthem. Maradona (kesä ’86) myi platinaa ja Kendo Anthem kultaa. Myös itse Isänpäivä-albumi myi kultaa.

Vuonna 2014 Teflon Brothers myi paikan bändistään 50 000 eurolla. Paikan lunasti lopulta pokerimiljonääri Ilari Sahamies, jota kuullaan keväällä 2015 julkaistulla Pämppää-singlellä. Pämppää myi platinaa kesän aikana, nousi Spotifyn kesän 2015 soitetuimmaksi kappaleeksi ja valittiin kesän 2015 kesähitiksi.

Tämän lisäksi Pämppää nousi vielä Suomen katsotuimmaksi musiikkivideoksi Youtubessa vuonna 2015. Biisi löytyy myös Teflonien pitkäsoitolta Circus, joka ilmestyi vuonna 2017. Albumista tuli muuten ensimmäinen suomalainen albumi, joka on ylittänyt tuplaplatinarajan jo ennen julkaisupäiväänsä.

”Teflonit on kuin bakteeri, joka etenee, kunnes se tapetaan. Siihen ei sivulliset tekijät vaikuta. Tefloneille sopii se, että aiheutetaan pahennusta ja hämmennystä” –Heikki Kuula

Keväättalvella 2021 Teflon Brothers kisasi vahvistettuna ruotsalaisella eurodance-tähdellä Pandoralla Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa paikasta Euroviisuihin. Kappale oli vauhdikas I Love You, mutta se jäi finaalissa kakkoseksi Blind Channelin voittaessa.


KEIKAT:

Tänään:

Ei keikkaa.

Tulevat keikat:

PäiväKaupunkiKeikkapaikka
01/07/22KokkolaMustakari Memories | Mustakarin saari
Lippu: alk 59,50€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Mustakarin saarella järjestettävä Mustakari Memories on ollut Kokkolan kesän kohokohta jo 20 vuoden ajan. 1.-2.7. merenrannan idylliselle estradille kipuavat mm. Lauri Tähkä, Antti Tuisku, Teflon Brothers ja Olavi Uusivirta. Osta liput tästä
02/07/22ImatraPower Festival | Fortumin puisto
Lippu: alk. 49,90€. Power Festival on poikkeuksellisen idyllisessä ja kauniissa Fortumin Puistossa sekä Imatran Kosken välittömässä läheisyydessä järjestettävä musiikkifestivaali. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä legendaarisen Imatranajon yhteydessä. Osta liput tästä
08/07/22LohjaRantajamit | Aurlahti
Lippu: alk. 41,50€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Rantajameilua 30. kerran Lohjalla! Tapahtuma sijaitsee tutussa paikassa Aurlahden rantakentällä 7.-9.7.2022. Osta liput tästä
09/07/22AitooAitoon Kirkastusjuhlat
Lippu: alk. 43€. Osoite: Honkalantie 4. Osta liput tästä
14/07/22SeinäjokiVauhtiajot
Lippu: alk. 69€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Lakeudenpuisto. Suomen ainoa race & rock -festivaali Seinäjoen Vauhtiajot uudistuu kokonaisvaltaiseksi elämykseksi. Osta liput tästä
16/07/22Nummela – VihtiHiidenkirnu Festivaali | Vihti
Lippu: alk. 69€. Osoite: Hiidenvedentie 3. Hiidenkirnu Festival -musiikkitapahtuma nähdään Vihdissä pe-la 15.-16.7. Nummelan Pesäpallostadionilla. Estradille nousevat mm. Blind Channel, JVG, Sanni, Eppu Normaali ja Kid Creole & The Coconuts. Osta liput tästä
27/07/22SavonlinnaHuwila Bar & Kitchen
Aika: 20:00. Lippu: alk. 30,50€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Puistokatu 4. Osta liput tästä
30/07/22TurkuDBTL | Tuomiokirkkotori
Lippu: alk. 83€. Osoite: Akatemiankatu. Osta liput tästä
06/08/22PoriPorispere | Kirjurinluoto
Lippu: alk. 66€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Kirjurinluoto. Areenaluokkaan siirtyneen Porisperen tähtinä The Hellacopters (SWE), Tehosekoitin, Amorphis, Haloo Helsinki! ja JVG. festivaalin tapahtuma-aluetta laajennetaan Lokkilavalta areenan suuntaan ja samalla toteutetaan kaksi uutta tapahtumapaikkaa. Kirjurinluodon areenan alueelle nousee isommat tuotannot mahdollistava Uroslava. Lisäksi Kesäteatterin tiloihin rakentuu oma kokonaisuus. Osta liput tästä
06/08/22HämeenlinnaIskelmäpuisto | Hämeenlinna
Lippu: alk. 69€. Osoite: Linnanpuisto. Aikuisille festivaalikävijöille suunniteltu uusi kaksipäiväinen tapahtuma Iskelmäpuisto järjestetään ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Iskelmäpuisto kokoaa kovat kotimaiset Linnanpuistoon 5.–6. elokuuta! Osta liput tästä
13/08/22TurkuAura Fest | Kupittaanpuisto
Lippu: alk. 74,90€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Kupittaanpuisto. Turun Kupittaanpuistossa 12-13.8.2022 järjestettävässä korkeatasoisessa festivaalissa esiintyy kaikkiaan 15 kotimaista ja ulkomaista yhtyettä. Osta liput tästä
20/08/22Espoo – TapiolaTapiola Festivaali | Urheilupuisto
Lippu: alk. 79€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Urheilupuistontie 2. Pääkaupunkiseutu saa elokuussa uuden musiikkifestivaalin, kun suuri joukko kotimaisia ja ulkomaisia huippunimiä saapuu esiintymään Tapiolan urheilupuistoon Espooseen! Tapiola Festivaalissa on kolme lavaa: Käynnissä on ikään kuin kaksi festivaalia samaan aikaan – kotimaisten artistien ja yhtyeiden tähdittämät ulkolavat sekä Metro Areenan sisältä löytyvä kansainväliset raamitkin täyttävä ysärifestari. Osta liput tästä
17/11/22HelsinkiSilja Europa
Ikäraja: Ei alaikäisiä. JouluJolla 4:n lavan ottaa haltuun ensimmäistä kertaa Suomen kirkkain poptähti Antti Tuisku. Risteilyllä kuullaan myös Neljä Ruusua. Mökkitietä pitkin paikalle kurvaa kaikkein rakastama Arttu Wiskari sekä huippusuuren suosion saavuttanut Teflon Brothers. Osta liput tästä

Tilaa: RSS | iCal

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.


Mainos

Tulevat keikat

Katso lisää keikkoja

Google-haku