Tykkää ja seuraa meitä:

Pop

Vesala julkaisi pöytälaatikkoon Losissa jääneen sinkun ja hämmästyi: ”Mitä ihmettä!”

Vesalan uutuussinkku tuo lohtua vaikeiden aikojen keskelle. Tähti itse yllättyi Pahanilmanlinnut-biisin listasijoituksesta.

Julkaistu

@

Paula Vesala 2021.
Vesala. Kuva: Viivi Huuska.

Vesala julkaisi uuden singlensä Pahanilmanlinnut perjantaina (1.10.). Suomen menestyneimpiin naisartisteihin lukeutuva Vesala on tehnyt kappaleen yhdessä Teemu Brunilan kanssa ja sen ovat tuottaneet Jurek ja Skywalk.

Haikeankarhealla pop-kappaleella halutaan tuoda lohtua vaikeisiin hetkiin. Paula Vesala kuvailee sitä lohdutusbiisiksi.

”Biisi jäi pöytälaatikkoon Los Angelesissa” –Vesala taustoittaa

Pahanilmanlinnut kannustaa rakasta ystävää lohduttomassa tilanteessa sanoen, että vaikeimmista vastoinkäymisistä voi lopulta seurata jotain uutta, joka on parempaa kuin se mikä romahti”, Vesala sanoo.

”Minä ja Teemu Brunila tehtiin tämä biisi Los Angelesissa Teemun kotona vuonna 2018. Jostain syystä biisi jäi pöytälaatikkoon, mutta nyt kun se löytyi, olikin oikea hetki tälle biisille ja sen sanomalle.”

Lue myös: Paula Vesala yllättää: käsikirjoitti Veikko Huovisen klassikon valkokankaalle

pahanilmanlinnut on paula vesalan uusin, 1.10.21 ilmestynyt sinkkulohkaisu tulevalta albumilta.

Vesala on innoissaan ”unelmatiiminsä” työpanoksesta sinkun suhteen.

”Jurek, jonka kanssa ollaan tekemässä mun seuraavaa levyä, tuotti Pahanilmanlinnut loppuun, ja kyllä, soitti myös maailman eeppisimmän kitarasoolon siihen. Pahanilmanlintuja onkin siis ollut tekemässä kunnon dream team!”

Mainos

Lue myös: Oho! Vesala lietsoo koronakapinaa: ”Ei poliisilla riitä aika vahtia kaikkia vessoja” – tähdet tukevat

Vesalan uutuus nousi Spotifyn kärkisijoille

Sinkun vastaanotto on yllättänyt artistin itsensäkin.

Vesala päivitti lauantaina hämmästyneen iloisen listasijoituksen:

”Mitä ihmettä!!! Spotity 4”, laulaja kiitteli komeaa singahdusta suoraan kärkisijoille.

Vesalan kolmas sooloalbumi valmisteilla

Vesala kuuluu Suomen arvostetuimpiin ja seuratuimpiin artisteihin. Hänen musiikkinsa on erityinen yhdistelmä taiteellista tinkimättömyyttä sekä koko kansan tavoittavia pophittejä radio- ja suoratoistopalveluiden soitetuimpien kappaleiden listoilta.

Debyyttisooloalbumi Vesala julkaistiin vuonna 2016. Huikean vastaanoton ja peräti neljä Emma-palkintoa kerännyt levy vahvisti Vesalan asemaa omaleimaisena artistina. Debyytti sai odotetusti jatkoa keväällä 2020, kun kultaa striimannut Etsimässä rauhaa -albumi julkaistiin.

Lue myös: Vesala matkusti Espanjaan – ja siitähän somesoppa syntyi: ”Rikkaille on omat säännöt”

Mainos

Vesala valmistelee tällä hetkellä kolmatta sooloalbumiaan, jonka ensimmäinen single Kysy mua ulos julkaistiin kesäkuussa.

Taiteen monilahjakkuutena tunnettu Vesala on palkittu lukuisilla arvostetuilla taiteen palkinnoilla, kuten Juha Vainio -palkinnolla vuonna 2016, ensimmäisenä naisena Reino Helismaa -sanoittajapalkinnolla keväällä 2019, Musiikin valtionpalkinnolla syksyllä 2019 ja Setlementtiliiton Alli Trygg -tunnuspalkinnolla syksyllä 2020.

Lisäksi hän on ainoa nainen, joka on ollut ehdolla sekä Emma- että Jussi-palkinnon saajaksi.

Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi

Kirjoita vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.